tiistai 26. maaliskuuta 2024

Hengellisyys, luonto ja suku

 

Hyvä ystäväni, ajattelultaan sielunveljeni, keskimäärin kolme kirjaa viikossa  ahmiva Oiva sai minut taas luopumaan ennakkoasenteestani ja lukemaan vastustamaani hifistelyksi olettamaani pohdintaa eli Merete Mazzarellan pikku teoksen ”Jotain muutakin kuin tämä”. Kirjailija pohtii uskontoa, kirkkoa, uskoa ja hengellisyyttä, ihmettelee ja kyselee, ja niin minäkin nyt tässä kyselen enkä siksi käytä kysymysmerkkejä. Minunkin kysymykseni ovat vain pohdintaa, eivät vastauksia odottavia lausahduksia. MM siteerailee pohdintojensa pohjaksi filosofeja, jotka hän tuntee. Minä en, koska olen vain raapaissut Russellin tai Einsteinin tai muun suuruuden pintaa, en tunne kenenkään ajatuksia syvällisesti niitä siteeratakseni. Olen suorittanut vain filosofian peruskurssin ja lueskellut joitakin teoksia selaillen. Ajatukset tässä ovat omiani, taviksen tuotetta, Mazzarellan innostamia kyllä.

Minuun ehkä vaikuttavinta teoksen antia on kirjailijan siteeraaman yhden suomalaisen taviksen ajatukset, jotka pohjautunevat myös suurempiin ajattelijoihin ja  papilliseen koulutukseen.  Pohtiessaan uskontoa ja uskonnollisuutta – tai uskovaisuutta MM lainaa nimittäin ahvenanmaalaista pappia ja kirjailijaa Kurt Danielssonia. KD puhuu siitä, kuinka ihmisellä on kolme peruspilaria siitä huolimatta, mikä hänen uskontonsa on. Ne ovat hengellisyys, luonto ja yhteys toisiin ihmisiin. Jos yksikin niistä turmellaan, vähätellään ja tuhotaan, ihminen masentuu ja hautautuu turvattomaan yksinäisyyteen.

Minä olen pohtinut kuten MMkin koko ikäni uskonnollisuutta ja uskomista, myös kirkkoa. Maailman uskontoja, miten ne ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat yhä ja tulevaisuudessakin mm. sotiin. Miksi ihminen tahtoo, että kaikki uskoisivat juuri hänen uskonnollisiin oppeihinsa Jumalasta tai jumalista. Miksi toisella on niin suuri huoli toisen sielusta? Pienessä mittakaavassa perheen kesken (jehovalaiset ja lestadiolaiset hylkäävät lapsensakin, jos nämä poikkeavat vanhempien ainoaksi oikeaksi kuvitellusta opista) ja suuremmassa mittakaavassa valtioiden välisissä kiistoissa ja terroristien iskuissa.

Hengellisyys on ihmisen ominaisuus, yksi peruspilari, sen minäkin olen jo aikaa sitten ymmärtänyt, vaikken ole perinteisessä mielessä lainkaan uskonnollinen, en ainakaan kirkollinen. Perheeni ja sukuni on aina ollut, nuori polvi on jo kriittisempi, kun ovat saaneet kasvaa vapaasti. Ovat voineet muodostaa oman hengellisyytensä itse.  Pohja on selvä. Minulla mm. se, etten arvostele kenenkään uskovaisuutta ja kenenkään jumalaa. Sama hengellisyys on pojaltaan jokaisessa, niin buddhalaisessa, islamilaisessa kuin kristillisessäkin uskovaisessa. Kunnioitan jokaista, koska se jokainen on ihminen, jossa tämä hengellisyys vallitsee, tiedostipa tai tunnustipa hän sitä itse.  Mutta miksi sitä siis pitää ainoana oikeana, miksi hänen jumalansa on olevinaan se ainoa oikea? Sitä minä en ymmärrä - enkä hyväksy. (Minut on kasvatettu suvaitsevaksi, vaikkakin uskonnollisessa kodissa ja siksi minun on vaikeaa sanoa, etten hyväksy jotakin asiaa. Koska takana on aina jokin syy, jos ihminen terrorisoi tai tekee mitä tekee. Ymmärrys pitää tulla ensin.) Ymmärrän toki juuri inhimillisenä piirteenä, mutta hyväkettä jokainen kuvittelee olevansa oikeassa, mutta hyväksy en, koska näen sen, tuon besserwisseriyden  vain piirteenä ja rodullisena ominaisuutena. Siksi jokaisen ihmisen pitäisi myös hyväksyä jokaisen oma jumala, olkoon se patsas tai ukko taivaassa tai luonto tai kaikkialla leijaileva henki tai mikä ikinä, mitä maailma on täynnä.

Eikö se, että jumalia ja uskontoja on niin paljon, kerro jo sitä, että ihmisen rotuun kuuluu tuo turvallisuutta ja lohtua tuova hengellisyys. Se on laittanut ja laittaa rakentamaan alttareita ja temppeleitä kirjoittamaan oppeja ja niiden mukana sääntöjä, joiden mukaan ihmisen tulee elää. Ja sen jälkeen tuomitsemaan niitä, jotka eivät sääntöjäni noudata. Inhimillinen ominaisuus.

Suomalainen kirkkokin tuskailee hengellisyydestä, lähinnä sen menetyksestä. Se tekee kaikenlaista houkutellakseen kadotettuja jäseniä, järjestää hauskoja teemarippikouluja, hyväksyy naisia papeiksi, pitää mukavia iltamia nostattamaan hengellisiä tunteita, ja vaikka mitä. Kirkon pitää maallistua, jotta menestyisi tai edes säilyisi. Minusta se on kornia. Siksi, että kuitenkin Raamattu on ohjenuora ja oppikirja, vaikka siinä sanotaankin, ettei nainen ole kirkon pää, vaan vain palvelija ja kuuliainen miehelle, ja ettei samaa sukupuolta olevia voi vihkiä tai edes siunata juridisesti, maallisten lakien mukaisesti pätevään liittoon ja niin edelleen, mitä kiistoja niitä onkaan, joita koetetaan ohittaa, jotta kansa pysyisi talossa. Koska kirkolliset häät on upea juhlava seremonia, myös kirkkoon kuulumattomat ja uskonnottomat tahtovat kirkkovihkiäiset. Niinpä kirkko suostuu siunaamaan avioliiton ja päätös saadaan juridisesti päteväksi ja ne upeat juhlavat menot. Niin kävi omalle tyttärellenikin, kun hän kyllä kuuluu kirkkoon kuten minäkin, mutta hänen sulhonsa oli lestadiolaisperheen kirkosta eronnut poika. Kirkkohäät pidettiin, mutta pappi suostui vain siunaamaan. Muuta hän ei voinutkaan tehdä. Minun mielestäni kirkon käytös on falskia.

Vaikka puhun karkeasti, kunnioitan kirkkoa, katolista tahi evankelisluterilaista, sama se. Se on hengellisyyden, sen turvapilarin koti. Joskus, kun puolison papillisen suvun käsityksiä vaikkapa luomiskertomuksesta eräänä juhannusyönä olen kuunnellut, olen ajatellut erota kirkosta, mokomasta oikeaoppisuuden temppelistä ja pitää omat turvapilarini, mutta koska puolisoni on kuulunut voimakkaasti kirkkoon, en ole ottanut edes puheeksi enkä ole eronnut. Sama se, koska suvaitsen. Voin olla lojaali, koska se muodollisuus ei minua hetkauta millään tavalla. Vain ehtoolliselle en mene. Se aiheuttaa puolison suvulle myötähäpeää, mutten välitä siitäkään enää. Olen heidän silmissään kerettiläinen, kun en lausu myöskään ääneen uskontunnusta. En ole koskaan pystynyt kumpaankaan. Rippikoulun jälkeen.

Vaikka sanon, että kirkon käytös on falskia, piispat ovat viisaita miehiä nykyisin. Minulle tulee ilmaisjakeluna, seurakuntaan kuuluvana Kirkko ja Kaupunki-lehti. Se on mieluisa tuote ja tulokas. Aluksi siksi, että selaillessani näin tuttuja kasvoja, juttuja tutuista henkilöistä, jopa sukulaisista, ja siinä julkaistaan Nalle Puh-kokoisille aivoilleni juuri sopivaa askartelua, nallen älyni kokoista sanaristikkoa. Paljon ristikossa on kirkollista tietoutta, jota tarvitaan, mutta hallitsen kyllä sitäkin, joskus omaksikin hämmästyksekseni. Selaan jokaisen numeron tarkasti, ja teen löytöjä. Viimeksi juuri nyt 21.3. 2024 ilmestyneestä lehdestä numero 5. Nimittäin modernit piispat ovat tehneet esityksen samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä. Vain yksi esitti eriävän mielipiteensä. Siteeraan suoraan lehden tekstiä.

Piispainkokous esittää kirkolliskokoukselle, että avioliitto kirkkojärjestykseen lisätään säännös kahdesta rinnakkaisesta ja yhtäläisesti hyväksytystä avioliittokäsityksestä. Näistä ensimmäisessä ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä .

Piispat hyväksyivät kirkkojärjestyksen muuttamisesta ylimääräisessä kokouksessaan 12. maaliskuuta. Yksi piispoista jätti eriävän mielipiteen, ja lisäksi yksi piispa liitti pöytäkirjaan lausuman päätöksen perusteista.  

Jos piispainkokouksen esitys menee läpi kirkolliskokouksessa, evankelis-luterilaisen kirkon papit saavat oikeuden valita, kumman avioliittokäsityksen mukaisesti toimivat. Papilla olisi mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän voisi myös pidättäytyä siitä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi, ja kirkkoherran tehtäväksi tulisi varmistaa, että oikeus toteutuu.”

En tiedä, kuinka tarkasti lehti tulkitsi piispainkokouksen ehdotuksen, mutta jos ihan tarkasti, sen loppu on melko sekava. Hyvää minun mielestäni on ymmärrys, että avioliitto ei ole pelkästään suvunjatkamistarkoitus, vaan myös henkilöiden, ei sukupuolten välinen juridinen ja hengellinen turva. Esitys ei ole mielistelevä ja falski. Siitä huolimatta, piispojen tarkoitusperiä ja hyvää yritystä kunnioittavaa esitystä arvioidessani olen huomaavinani, että kirkollamme on hätä. Ei jäsenistään, vaan itsestään. Arvovallastaan, loppujen lopuksi. On silti mielestäni hienoa, että ihmisten hengellisyyden tarvetta kunnioitetaan ja siirrytään sukupuolesta henkilöön. Eri juttu on sitten se, mitä varten tuota kirkollista vihkimystä niin hirveästi halutaan, lähinnä nais-miesparien taholla. Tuntemukseni on se, että homoparien tarve saada kirkon siunaus on syvemmin puhtaasti  hengellinen tarve kuin mitä se on heteropareilla. Komeita juhlia (ja ehkä sitä ainoata tilaisuutta naiselle pukeutua upeaan iltapukuun, joka on useimmiten täysin kirkon sääntöjen vastainen eli avoimesti paljastava ja siten seksuaalisuutta tahtomattaankin korostava, silti nykyisin kirkon moitteitta hyväksymä!) ei voi järjestää ilman kirkkoa!  Se nyt on vain fakta. Pitää tunnustaa, että kirkkomusiikki on mahtavaa, syvälle sieluun käyvää, hengellisyyden tarvetta tyydyttävää. Myös häitä varten luotu musiikki tai niissä käytetty musiikki on koskettavaa, euforian aiheuttavaa. Tyttäreni marssi Charles Marie Widorin  Toccatan tahdissa, kyllä se liikutti ja sen myötä koko seremonia vaikutti ja jäi mieleen ikuisesti. Vieläkin tulee pala kurkkuun, kun muistan, ja joskus kuuntelen tuon huiman urkuktoccatan uudelleen ja uudelleen. Olen itsekin soittanut suuria urkuja ja noita kappaleita. Eikä urkumusiikkia luultavasti olisi ilman kirkkoa.

No, ennakkoluuuloni tukahduttaessani syvennyin hyvää kirjaan.

 

 

maanantai 25. maaliskuuta 2024

Terrori-isku Venäjän oma ovela toimi sodan laajentamisen oikeutetuksi!

 Kirjoitin 24.3.2024 seuraavasti: 

Eikö muille tule mieleen, että Putin toimii kuten Syyrian diktaattori - tappaa omiaan omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi? Onko varmaa, ettei teatteriterrorismi olekin hänen temppunsa saada syy sodan eskaloittamiseen?

25.3. aamu-uutisissa haastateltu entinen Venäjän suurlähettiläs Hannu Himanen vahvisti uumoiluni sanomalla varovasti, että 'vaikka kuulostaakin absurdilta, kyseessä voisi olla Venäjän oman turvallisuusjärjestelmän toimi!' Ovela Putin voisi saada perustelun laajentaa sotaa. Selvähän se, miksei hän maininnut tv:puheessaan ollenkaan Isistä, vain Ukrainan. Kansalle syötetään tämä, ja kansa vahvistaa "vahvan johtajan" sotatahtoa!

Kuten mm. Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro sanoi, virkavaltaa vahvistetaan, turvallisuutta lisätään. Silmänlumetta! Totta tosiaan demokratian rippeetkin hävitetään, kuten MK myös totesi.

torstai 21. maaliskuuta 2024

Yhden miehen sairas mielihalu koko maailmaa koskeva katastrofi.


On käsittämätöntä, että vielä tässä ajassa yksi ihminen voi sotkea mielihalullaan, yksityisellä sairaalla kunnianhimollaan koko maailman rauhan. Tai ei se käsittämätöntä ole, sillä suuri rahvas on keskinkertaisesti ja ennen kaikkea massa lyhytnäköisesti yksinkertaisesti ajattelevia ihmisiä. Heidät voi manipuloida lupauksilla pikaisista eduista. He eivät kykene ajattelemaan laajasti ja kokonaistilanteesta, syistä ja seurauksista heillä ei ole mitään ymmärrystä. Sillä tavalla demokratia tuhoutuu, vaikka tämä yksinkertainen rahvas juuri sen nimiin vannoo. Että he itse saisivat päättää. Mutta kun eivät kykene näkemään manipulointia, vaan menevät hivelevään lankaan. Niin syntyvät diktatuurit ja totalitarismi.

Nyt on idän herra Putin humaltunut vallasta, jonka on kyennyt huijaamaan sulkemalla kansan silmät maailmalta. Tämä herra haluaakin maailmanvaltiaaksi, niinhän Hitlerkin halusi, jaon aloittanut hyökkäämällä sukulaiskansan kimppuun kertomalla, että se kansa kuuluu hänen valtakuntansa laisuuteen. Joskus kaukaisessa historiassa on kuulunutkin, viimeksi kommunistisen totaliltarismin ajalla ja kansa hurmioituu.

On kummallista, miksi tämä yksi herra hylkää hyvät kauppasuhteet ja tuottoisan kaupankäynnin muun maailman kanssa ja tuhlaa kansan varoja toisen kansan ja valtakunnan tuhoamiseen. mitä hyvää hän sillä rahalla saisikaan aikaiseksi auttamalla köyhiä maita kehittymään ja rakentamaan yhteiskunnallista tasa-arvoa. Koska hänen hyökkäystään pientä valtakuntaa vastaan ei hyväksytä missään, hän väittää kansalaisilleen, että koko sotimisen syyhän onkin niissä muissa, jotka ovat ruvenneet vastaamaan hänen hyökkäyksiinsä antamalla tukea pienelle uhrikansalle.

Mitä tuo tuki on vaatinut muulta maailmalta?

Sen, että nekin ovat joutuneet sijoittamaan varallisuuksiaan pienen kansan puolustukseen, niitä satoja ja tuhansia miljoonia rahayksiköitä, joita voisivat käyttää maailman köyhien maiden  kehittämiseksi, ilmastokatastrofin estämiseksi jne. Tuo yksityinen herra ei usko ilmastokatastrofiin, vaan pitää sitä valheena ja liioiteltuna. Kukaan muukaan yksinvaltias tai yksinvaltiuteen pyrkivä ei usko. Täytyy olla niin, että heidän ajattelunsa on yksinkertaista ja persoonallisuus narsistista.

Kyllä he älykkäitä ovat, kukapa sitä kieltää. Vaan mitä älykkyydelläkin tarkoitetaan? Lähinnä nokkeluutta selvitä asioista. Mutta se ei ole ollenkaan samaa tai edes lähelläkään niin sanottua viisautta. Oikeastaan älykkyydellä ei voi puolustella enää ollenkaan ihmistä. Minä siirtäisin tilalle juuri nokkeluuden, joka on vain ihmisen persoonallisuuden  pelinappula.  

Kuinka me sallimme yhden miehenmahdollisuuden tukahduttaa kokonaisten valtioiden rakentavan tuotannollisen toiminnan pakottamalla ne tuhoaseiden tuotantoon. Sitten hänellä on otsaa julistaa, että jos hänen hyökkäyksensä kohteena olevaa pientä valtiota autetaan liikaa, hän voi aloittaa kolmannen maailmansodan. Ei hän tietenkään itse sitä kerro aloittavansa, mutta sitäpä se tarkoittaa. On nähty jo, että hänen valtansa on niin suuri, että koneistokin tottelee. Se merkitsisi myös sitä, että hän voisi pysäyttää sodan, koneistonkin, vaikka se tahtoisi yksinkertaisuudessaan jatkaa. Mutta koneisto tottelee, myötäilee hänen valtaansa ja tuhoaa myös oman kansan vastustuksen. Tappaa tarvittaessa yksilöt, jotka vastustavat. Tosin siitäkin syystä, että omakin henki voisi olla vaarassa.

Melkoinen vallan kierre. Kuuluisi keskiaikaan, mutta näyttää siltä, että ihminen ei muutu. Demokratiaan uskovat ovat vähemmistö, se nähdään idässä ja lännessä. Demokratia on inhimillinen taito ylläpitää tasavertaista kaikkien hyväksi koituvaa elämää ja hallita yhteiskuntaa, mutta sen toteutuminen vaatii itsenäistä ajattelua eikä massaliikettä, ja siihen kehitysvaiheeseen ihmiskunta ei ole vielä päässyt. Kuusikymmenluvun niin sanotut älyköt seurasivat vain johtajaa, massoittuivat huutamaan iskulauseita eivätkä nähneet kokonaisuutta. Massoja on helppo liikuttaa. Mikä älymystö se muika oli!  Fiksuimmat häpeävät sitä nuoruuden hulluuttaan, kun ovat ymmärtäneet, minkälaisen ihmisen sorron agentteja olivat. Olivat totalitaarisen imperialismin asialla, vaikka sitä juuri haukkuivat!  Meitä oli tosi pieni joukko, jotka emme yhtyneet massan hurmokseen. Kätkeydyimme omiin nurkkiimme, ja meitä halveksittiin, jos suumme aukaisimme. Nyt ei tarvitse hävetä.

Olen miettinyt manipuloivien ihmisten kielenkäyttöä, lähipiirissäkin sitä on ilmennyt. On mielenkiintoista kuunnella mm. Afrikan diktaattoreita kuinka he sanailevat  Kun media laittaa ruuvipenkkiin ja kysyy heidän vastustajia eliminoivasta politiikastaan ja haastaa hirveyksien oikeutuksesta,. Sitä, kuinka heidän vastauksensa ovat nokkelasti muotoiltuja ja taitavasti manipuloivia, kansaa hiveleviä ja pelottelevia. Kuinka kummassa heiltä löytyy ne kansaa hivelevät ympäripyöreät, mitään sanomattomat toisia valtioita, järjestöjä, ihmisiä syyttävät lausuntonsa?

Katsoin Ugandasta ja sen oppositiojohtajaksi nostetusta muusikko Bob Winestä tehdyn ohjelman, joka oli loistava osoittamaan juuri tuota kansan sanoilla hivelyä . Ihan uskomatonta. Hyvä esimerkki oli Ugandan kuudetta kautta hallitseva julma diktaattori, Museven – hänen vallankäyttöään voi erinomaisesti voi verrata nyt Venäjään. Täysin identtistä.

Mugeve oli tappaa -  yritti useasti -  kansan suosikin, vastustajansa, ajoi maanpakoon, uhkasi perhettä, mobilisoi sotilaat, nuo robottiraukat, jotka eivät uskalla tai jotka on aivopesty hylkäämään oma ajatuskykynsä turvakseen. Hän onnistui tukahduttamaan kansan kuten nyt ontehty Venäjällä, ja pääsi kuudennelle presidenttikaudelleen yksinvaltiaana.  Presidenttien toimikausi- ja ikärajat poistettiin kahteen kertaan vuosina 2005 ja 2017.

--

 --

Haasteeni EU:lle: voisiko joku ryhmä, yliopisto tms. laskea summan, kuinka paljon Ukraina ja sitä avustavat maat ovat menettäneet Putinin sodassa. Samoin Venäjän tappiot. Tuottava talous, kauppa ja matkailu jne. olisivat olleet vaihtoehto. Onko noin suuri laskelma edes mahdollista? Tuskinpa kenelläkään, millään instituutiolla, järjestöllä tms. on aikaa, energiaa, mahdollisuuksia yleensäkään laskea niitä käsittämättömiä summia, joiden käyttö ilman sotien vaatimia asevarusteluja ja miehistökoulutuksia, rajojen turvallisuusvahvistuksia, ynnä muita tuhansia toimintoja voisi käyttää maapallomme tilan ja köyhien ihmismassojen tukemista ravitsemista, koulutusta ja kaikkien olosuhteiden kehittämistä. Tahtoa olisi hyvinkin paljon, varsinkin lännessä, jossa kaikesta huolimatta on kehitetty mm. kuihtumassa oleva demokratia ja jossa tuo marginaaliryhmä oikeita älykköjä asuu. Oikealle älykölle katson olevan ominaista ihmisoikeuksien ja tasa-arvon ymmärrys ja tärkeys.

Erittäin vakava epäilys on, että laskelma ei ole mitenkään mahdollista! Liian suuri ja etenkin laaja operaatio, liian paljon yksityiskohtia, liian isot rahavuoret, liian monta vuotta tulosten saavuttamiseen. Ja maailma muuttuu koko ajan...

 My challenge to the EU: could some group, university, etc., calculate the sum of how much Ukraine and the countries assisting it have lost in Putin's war. Likewise, Russia's losses. Productive economy, trade and tourism etc. would have been an alternative. Is such a big calculation even possible? Hardly anyone, any institution, organization, etc., generally has the time, energy, or opportunities to calculate the unfathomable sums, the use of which, without the armaments and crew training required by the military, border security reinforcements, and thousands of other activities, could be used to support the state of our earth and the nutrition of the poor human masses. , training and development of all conditions. There would be a lot of will, especially in the West, where despite everything, e.g. a withering democracy and where that fringe group of real intellectuals live. I consider a real intellectual to be characterized by the understanding and importance of human rights and equality.

A very serious doubt is that the calculation is not possible at all! Too big a field, especially large areas and actors, too many details, too big mountains of money, too many years to achieve results. And the world is changing all the time...

torstai 7. maaliskuuta 2024

Kommunismi kasvatti petoja.

 Yle radio ykkösessä oli tänään 7.2.2024 mielenkiintoinen keskustelu, ”Pieleen mennyt historia. Mikä suurvaltoja vaivaa.”  Kolme historioitsijaa haastateltavina pohtivat imperialismin historiaa hyvin mielenkiintoisesti ja valaisevasti. Imperialismi on sijoitettu länteen, nyt sen haukkujat ovat toteuttaneet saman omissa valtioissaan. Minua häiritsi ainoastaan se, että puhuttaessa valtioiden valtatavoitteista kyse on aina ollut kuitenkin vain niitä hallitsevien henkilöiden, diktaattoreiden intohimoista. He ovat alistaneet valtion. Näin on nyt myös Venäjällä asian laita, niin oli natsi-Saksassa, esimerkkejä löytyy.

Tämän kommunismi teki Venäjällä: kasvatti itsekkäitä petoja, egoisteja ja hedonisteja sen sijaan mitä julisti. Mikä on sinun, on myös minun – kaiken tulee olla yhteistä. Mutta mikä on minun, ei ole sinun. Lasten leikeissä näkyi jo tuo itsekkyys ja kyvyttömyys asettua toisen asemaan. Hämmästyin, kun lapseni paras kaveri oli päiväkodin johtajan tytär ja äidillä, silloisen kommunistipuolueen kaupunginvaltuutetulla oli tuo elämänasenne ohjenuoranaan. Meiltä sai ottaa, mutta heiltä ei.

Edelliset ja nykyiset sukupolvet ovat kommunismin kasvatteja. Empatia puuttuu saalistus on sallittua. Mitä muuta ovat omaisuuksia itselleen haalineet oligarkit ja nyt nuo vallassa olevat poliitikot?

Lainaan Ilta-Sanomien päivän otsikkoa ja kirjoitusta:

”Putinin propagandistilta hurja lausunto: ’Tämä Venäjän lähialue katoaa kartalta.
Venäläisen RT-kanavan päätoimittaja Margarita Simonjan on juuri nyt sanonut, ettei Armeniaa nykymuodossaan ole enää viiden vuoden kuluttua.” Tämä on myös IS:n lainaus yhdysvaltalaisesta Newsweek-lehdestä.

Koko demokraattinen maailma järkyttyi vast’ikään, kun Venäjän presidentti Vladimir Putinin opposition näkyvin hahmo, korruption vastainen aktivisti Aleksei Navalnyi, jota Putin niin pelkäsi, kuoli arktisessa vankilassa. Niin kävi Aleksandr Litvinenkolle, joka myrkytettiin vuonna 2006 Lontoossa. Yhdistyneen kuningaskunnan tiedustelupalvelun hyväksi työskennellyt entinen venäläinen sotilastiedustelija Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julija myrkytettiin SalisburyssaEnglannissa hermomyrkyllä vuonna 2018. He selvisivät.
Paljonko nykyisen valtiaan pelkurimaisesti eliminoimia totuudenpuhujia on, sitä emme tiedä. Sen tiedämme, että lisää tulee. Myös muualla.
Venäjä tekee eliminoinnin ovelasti, jopa niin, että propaganda kykenee kääntämään ne lännen aiheuttamiksi ja rahvas uskoo, kuten aina. Joissakin diktatuureissa likvidointi on suoraviivaisempaa. Irakissa, jossa Saddam Hussein halusi samaa laajentumista kuin konsanaan suurvallat, tappoi jopa kotimaahan palanneet vävynsä eikä piilotellut ollenkaan tapahtumaa.

Aleksadr Litvinenkon tapaus

Skripaldien tapaus



perjantai 16. helmikuuta 2024

SIVIILIN SOTA-ANALYYSI

 En kuvittelekaan olevani mikään sota-asiantuntija, olen täysi maallikko, siviili. Näkökulmani on tirkistystä  ihmismieleen, varsinkin valloittajan sieluun. Kenenpä sielun syvyyksiin kukaan pääsee tunkeutumaan, mutta jotain näkyy aina päällepäin.

Teemani on ihmettely siitä, mikä ihmeen motiivi niillä yksinvaltiaan aseman saaneilla hallitsijoilla, siis diktaattoreilla on, jotka tahtovat laajentaa alueitaan. Kuten nyt juuri Venäjän diktatuurihallitsijalla. Ja tätä ennen historiassa niillä kaikilla, jotka ovat pelkureina tapattaneet olettamansa vastustajat ja jotka ovat kuvitelleet itselleen maailmanvaltiutta. Eihän Venäjälläkään mistään muusta ole kysymys.
Ihmettelen sitä, mitä hyötyä esim. nyt Ukrainan valloituksesta olisi:

1.     1.  energia- ja tuotantolaitokset, kulkuväylät, sillat, infrastruktuuri, rakennukset, kaupungit kokonaisuudessaan on raunioitettu – niiden uudelleenrakentaminen on hyvin kallista. Yleensähän käy niin, että ellei hyökkääjä/ miehitä tai saa maata haltuunsa, hyökkäyksen ja tuhon uhriksi joutunut valtio joutuu itse kustantamaan, siis rakentamaan kaiken uusiksi.

2.     2.   maa, viljapellot ynnä muu on miinoitettu – raivaustyö on mahdotonta, ainakin erittäin kallista.

On nähty juuri Venäjän miehityksistä ja valloituksista se, että haltuun saatu maa jätetään raunioksi, vertaa aiemmat miehitykset kuten Viro ja muut Baltian maat, haltuun otettu kurjistunut Karjala. Niin kävisi todennäköisesti Ukrainankin. Se jäisi raunioksi, ihmiset pakkosiirrettäisiin pois, ehkä kommunismin kasvattamaa vastuuntunnotonta venäläistä väkeä tilalle. (Vertaa venäläinen turisti maailmalla: tuhoaa hotellit ja rannat, roskaa, häiriköi ja terrorisoi. Nyt jo ainakin Thaimaa, jonne venäläinen vielä pääsee, on pulassa ja muut matkustajat alkavat heidän käytöksensä vuoksi kaikota.)

Kysymyksen voi uusia: mitä hyötyä kalliista sodankäynnistä on ollut? Onko historiaan pahikseksi pääseminen hienokin tavoite? 

Aseet ja sotilaat, kaikki varustautuminen on jo pelkästään niin äärimmäisen suuria varoja vaativaa, että sen sijaan oma tuotanto ja kaupankäynti kotona ja ulkona, ihmisten hyvinvointi olisi huima kansan tyytyväisyyden lähde. Kuten parhaissa demokratioissa onkin. Joskin kauhun tasapainon vuoksi niidenkin on pakko varustautua. Mikä on äärimmäisen tyhmää. Historiallinen jäänne.

Diktaattorien ominaisuutena on aina ollut sama psykopaattinen suuruudenhulluus, joka ei ymmärrä telluksemme pienuutta maailmankaikkeudessa eikä sen säilyttämisen tärkeyttä. Suuruudenhullut maailman tuhoajat kaikki ovat lopulta  hävinneet. Eikö yksikään ymmärrä ottaa opikseen?
Onko valta, pelolla hallitseminen, halu laajentua maailmanvaltiaaksi jotenkin inhimillinen ominaisuus?

En usko. Väliin tuntuu siltä, että en usko ihmiseen. Siksi, että tarvitsee vain kurkistaa ja kuunnella Atlantin taakse, jossa maan ovat rakentaneet siirtolaiset eli maahanmuuttajat ja viime kädessä orjat. Ei tule mieleen, että maan valkoinen väestö on maahanmuuttajia ja orjat ovat tehneet kaiken rakennustyön. Kuitenkin kehdataan juuri heitä vihata, syrjiä ja sortaa.

On aika helppo luetella universumin pikkuriikkisen maapallomme demokratiat. Viitsisinköhän maallikkonakin yrittää?
Euroopassa sentään useimmat valtiot, parhaimmillaan pohjoismaat, sekä yksi valtio, joka kattaa kokonaisen maanosan eli Australia ovat noita harvoja demokratioita. Kummallista, sillä USA, ensimmäinen demokratian mallimaa on rapistunut täysin. Missään ei ole niin paljon köyhiä ilman sosiaalista turvaa. Turva perustuu vain hyväntekeväisyyteen. Sen sijaan Australia on kehittynyt nopeasti vanhanaikaisesta Viktoriaanisesta valtiosta pohjoismaiden kaltaiseksi demokratiaksi. Alkuperäiskansoilta on pyydetty anteeksi heidät on otettu sosiaaliturvan piiriin.  Sama ei ole toteutunut vieläkään Yhdysvalloissa. Varsinkin eteläisissä valtioissa rotusorto on tätä päivää. Vielä 1980-luvulla Pohjois-Amerikkaan rynnittiin oppimaan, nyt Australian tekninen ja demokraattinen kehitys on mennyt Euroopastakin ohi.

Vielä ihmettelen sitä, miksi Venäjän kaltainen diktatuuri kuten myös vaikkapa Pohjois-Korea kehittyneen ja modernin Etelä-Korean kyljessä pystyy pitämään internet-yhteytensä niin suojattuina, että maiden sisällä kansalle voidaan suoltaa  törkeän valheellista maailmankuvaa. Lisäksi ne pystyvät, ainakin Venäjä pystyy hakkeroimaan ja häiriköimään ympäristövaltioitaan, mutta ympäröivät järjestelmät eivät voi asialle mitään. Missä tekninen kehitys menee muualla, kun valheiden ja vihan lietsomista ei voida estää?

Paljon on ihmeteltävää.

Turha Ukrainan sota ja Ukrainan sodan lapset

tiistai 13. helmikuuta 2024

Alexander Stubb kirjoitti Finnairin Blue Wingsiin loistavia kolumneja

Kun Alexander Stubb kirjoitti Finnairin Blue Wingsiin loistavia kolumnejaan, Sanoma koosti niistä kirjan. Saa divareista, mutta olisiko nyt Sanomalla syytä julkaista uusi painos? Kannattaisi!

Alexander Stubb : Alaston totuus ja muita kirjoituksia suomalaisista ja eurooppalaisista = The naked truth and other stories about Finns and Europeans (UUSI)
FINLANDIAKIRJA.FI
Alexander Stubbin Blue Wings- kolumnit kirjanasuomalaisista ja eurooppalaisista = The naked truth and other stories about Finns and Europeans (UUSI)
Osta nyt kirjakaupastamme edullisesti 7,5 eurolla kirjailijan Alexander Stubb uusi pehmeäkantinen kirja Alaston totuus ja muita kirjoituksia suomalaisista ja eurooppalaisista = The naked truth and other stories about Finns and Europeans

Syy, miksi Haavisto voitti Helsingissä ja Jyväskylässä.

 

Haavisto voitti mm. Helsingissä ja Jyväskylässä, siis suurissa kaupungeissa. Outoa, vai mitä? Ei ollenkaan, sillä syy on selvä.

Kun opiskelijat velvoitettiin kirjoittautuvan opiskelukaupunkiensa asukkaiksi muutama vuosi sitten, mm. Jyväskylä, joka on ollut bisness-city, muuttui kertaheitolla hallinnoltaan vihreäksi. Opiskelijat, etenkin humanistit, joita mm. Jyväskylän yliopisto voitollisesti oli ja on edelleen, sekä taiteiljat ovat vihreän liikkeen kannattajia. Itse asiassa, ne itsekin asiaa kehuen ovat aika kaukana taloudellisista järjestäytyneen demokratian lainalaisuuksista. Kaupallisuus on lähes kirosana, sen taiteilija haluaa yleensä kieltääkin. Humanisti arvostaa vain ”henkisiä arvoja” ja opiskelija ei välttämättä vielä ymmärrä. Että hyvin järjestäytynyt – demokraattinen - yhteiskunta, valtio ei toimi ilman taloudellisia lainalaisuuksia: tuotantoa, kulutusta ja kauppaa. Se on yhtä kuin yrittäminen, mikä on myös työllisyyden perusta.

Haavisto vetosi viimeisissä kampanjamainoksissaan pelkästään tunteellisiin asioihin, jotka eivät ole presidentin tehtäviä, vaikka ovat toki arvokysymyksiä. Vaikutti kosiskelulta - ihan onnistuneiltakin, vertaa edellä mainittuun.

Miksei kukaan hoksannut, mistä mm. Helsingin ja Jyväskylän Haavistolle antama äänivoitto johtui!

Hengellisyys, luonto ja suku

  Hyvä ystäväni, ajattelultaan sielunveljeni, keskimäärin kolme kirjaa viikossa  ahmiva Oiva sai minut taas luopumaan ennakkoasenteestani ja...